Vauvakuume

Jos aloitat lukemisen, toivon että luet loppuun.

Aikoinaan raskauden itse kokeneena, joka päättyi aborttiin, jätti arvet joka koskettaa elämääni vielä tänäkin päivänä. Sisälläni siitä lähtien on haamuillut tyhjä olo, kaipuu, tyytymättömyys. 

Noi vuosi sitten epäilin olevani raskaana, kapselit oli silloin vielä käsivarressa, mutta tehoaika umpeutunut, jonka takia luulin että nyt olen raskaana. Yllätyksekseni, testi oli negatiivinen, mutta selitys pahoinvoinnille, alavatsakivuille ja rintojen arkuudelle jäi mysteeriksi. Negatiivinen testi toi mukanaan tyhjän olon, jonka olin aikoinaan jättänyt taakseni. Niin varma raskaudestani oli tuonut pinnalle tunteen, että nyt se tapahtuu, ja kun testi oli negatiivinen, niin oli mielialanikin. 

Silloin päätin, että on aika saada lapsi. On sen aika, että haluan päästä elämässäni siihen pisteeseen, ongelma vain oli se että en seurustellut. Tapailin vanhempaa miestä, jolla oli jo omat lapset ja meillä ei ollut suhdetta sänkyä pidemmällä. Ehkäisyä ei käytetty, mies ei itse halunnut eikä myöskään enempää lapsia. Kapseli oli vielä käsivarressa, mutta umpeutunut. Ajattelin, että voin hyvin hankkiutua itse raskaaksi ja olla ajattelematta mitä mies halusi. Tuli aika taas uudelle raskaustestille, koska pahoinvointi, alavatsakivut ja rintojen arkuus palasi. Näinä aikoina myös menkat olivat myöhässä. Negatiivinen tuli taas. Mukanaan tyhjä olo, alakuloinen mieliala. Tämä oli jo toinen testi sinä kesänä. Sama rutiini kumminkin toistui, kun testi palasi negatiivisena, alkoi minulla myös saman tai seuraavana päivänä menkat. 

Päätin toisen kerran pettymyksen saattamana hankkiutua eroon kapseleista, lisäten mahdollisuuttani tulla raskaaksi. Varasin ajan Tornion terveysasemalle, kun Torniossa silloin asuin. Juttelin lääkärin kanssa, jonka piti kapseli minulta pois ottaa. Hän kyseli jatko ehkäisystä, kieltäydyin kaikista vaihtoehdoista ja ilmoitin lääkärille, että olen valmis saamaan lapsia, jolloin lääkäri alkoi kuulustelemaan yksityiselämääni. Maininta psykopoliklinalla käynneistäni pisti jarrut lääkärille. Hän kieltäytyi ottamaan kapseliani pois, ennenkuin juttelisin asiasta terapeuttini kanssa. Tunsin mitättömyyttä, tyhjyyttä ja hylkäämistä. Mielialani laski hurjasti ja olin neuvoton. Pitkään koitin harhauttaa itseäni lapsiajatuksista, otin huostaani aiemmin tätä jo 9 vuotiaan kodinvaihtaja koiran, joka oli menossa piikille. Halusin toisen koiran, ja pieni suloinen tiibetinspanieli/kääpiöpinseri mix pentu tuli tielleni, päätin ottaa koiran ja niin taas mieleni oli kirkas.

4 kissaa ja 2 koiraa parvekkeettomassa yksiössä tuntui ahtaalta, joten aloin etsimään isompaa asuntoa. Torniosta en löytänyt mitään hintaluokkaani sopivaa, joten laajensin hakuani Kemiin. Ainoana ajatukseni rakkaat lemmikkini, joilla olisi tilaa liikkua. Kemistä löysinkin ison kaksion isolla takapihalla. Syyskuussa 2015 muutin Kemiin ja nopeasti myös tutustuin naapuriin. Pimeät syysillat etsin facebookista Kemiläisiä joihin tutustua ja nopeasti sain tuttavia, aika Kemissä ison lemmikkipoppooni kanssa tuntui leppoisalta. Pieni pentukoirani kumminkin päätyi olemaan ongelma, hän ei millään halunnut oppia sisäsiistiksi ja siitä tuli kauhea taistelu. Myös 9 vuotias koirani, joka ongelmiensa takia sai minut neuvottomaksi ja alakuloiseksi. En voinut jättää häntä yksin asuntoon, koska hän haukkui lopettamatta siihen asti, että tulin kotiin, pieni pentukoirani alkoi myös samoille tavoille ja ongelmia oli kaksi. Myös lenkille mentessämme, vastaantulevat koirat saivat palan kurkkuuni joka kerta... 9 vuotias koirani haukkui vesikauhuisesti kuin haluaisi tappaa vastaantulevat koirat, tämä sai minut viemään koiria aina pienimmille ja pienimmille lenkeille, ja lopulta lenkit olivat vain takapihalla pissattamista ja kakattamista. Tunsin itseinhoa ja en saattanut poistua kotoa viikkoihin, jopa kauppaan meno 500m päähän oli iso kahden tunnin väittely itseni kanssa. En voinut elää näin. Päädyin luopumaan vanhemmasta koirasta, jos elämä silloin helpottuisi. 

Ongelmat kuitenkin vain kasaantuivat, loka-marraskuun vaihteessa oli taas ehkäisymätön yö miehen kanssa ja paranoia raskaudesta palasi. Menkat jäi pois, alavatsakipu palasi, rintojen arkuus, pahoinvointi. Olin taas aivan varma! Tuhlasin taas testiin rahaa ja tulos oli negatiivinen, aloin miettimään ''ehkä en voi tulla raskaaksi'' en ajatellut kapselin osuutta asiaan ollenkaan. Aloin taas miettimään miten voin tulla raskaaksi, mikään muu ei ollut mielessä. En etsinyt rakkatta, en halunnut poikaystävää, halusin vaan raskaaksi. 

Jouluksi menin tapani mukaan mummolle Pajalaan, vietin aikaa mummoni, setäni ja serkkujeni kanssa. Joulupäivänä oli tapana Pajalassa olla festivaalit joihin menin myös joka vuosi. Tuttuja naamoja oli kiva nähdä ja seurustella kavereiden kanssa, tapasin myös miestuttavan jonka kanssa aikasemmin olin viettänyt öitä asuessani Pajalassa 2012, kummallakin yksi ainoa asia mielessä ja sillä mielellä edettiin jatkobileisiin. Aamuyöstä jatkobileet hiveni loppua ja jalkasin edettiin miehen luokse. Toiveissa taas uusi yritys, mutta vaikka sainkin mitö hain, ei alkoholi antanut mitä halusin. Päädyin seuraavana päivänä takaisin mummolle tuloksetta. Uudenvuoden lähestyttyä näin kavereita ja silloin olevan parhaan ystäväni tyttöystävän joka oli saapunut Pajalaan veljensä kanssa, vietimme mukavia iltoja juomisen parissa ja sovittiin kaikki uudenvuoden suunnitelmista. Oltaisiin parhaalla ystävälläni ja mentäisiin illemmalla ampumaan raketteja, meillä oli mukavaa ja parhaan ystäväni tyttöystävän veljellä ja minulla synkkasi hyvin. Uudenvuoden aamuyö toi tullessaan elokuvan läppäristä vain me kaksi sängyssä. Ja tapahtui myös se mitä halusin. 

Kotiin palatessani olin unohtanut kokonaan, että menkkani olivat jääneet pois jo toista kuukautta, oli taas testin aika. Tällä kertaa sen oli pakko olla positiivinen. Oireet pahoinvointi, alavatsakivut ja rintojen arkuus palasivat, mutta testi taas kertoi muuta. Olin toivoton, enkä tiennyt enää miten edetä.

Tammikuun 12 päivä 2016 sain kaveripyynnön, joka muutti elämäni. Olin luovuttanut elämäni suhteen ja annoin kaiken vain tapahtua. Aloin juttelemaan miehen kanssa joka kaveripyynnön lähetti ja tällä hetkellä tätä kirjottaessani, istun miehen olohuoneessa. Hän on tänä päivänä minun elämäni, rakkain maan päällä, elämänkumppanini. Voin jopa sanoa, että hän pelasti minut ja sai minuun taas elämänhalua. 

Yhdessä vietetty aikamme oli enimmäkseen sängyssä alkusuhteessa. Toivo taas raskaudesta kasvoi, se myös tuli puheenaiheeksi, mutta ikäväkseni se ei ollut mieheni lähitulevaisuudessa. Vaikka olen onnellinen tässä suhteessa enkä ikinä miestäni jättäisi, on se tuonut jännettä yhdessäolo aikanamme. Myös raskaustestejä ollaan käyty läpi ja jokaisen negatiivisen testin myötä olen pala palalta vajonnut tyhjyyteen sisälläni. Olen onnellinen, mutta tyhjyys sisälläni ei vain katoa. 

Myöhemmin tajusin syyn oireisiini, tutkittuani asiaa ymmärsin vihdoin käyttäytymiseni, minulla on vauvakuume. Kuulostaa tyhmältä ja mitättömältä, mutta totta se on. Koen valeraskauksia ja äidiksi tulemisen pakkomiellettä. Tämä on saanut minut huijaamaan miehiä saamaan minut raskaaksi ja olemaan varomaton sängyssä, vain siksi että tulisin raskaaksi, mikään muu ei ollut mielessä. Ei se, ketä satuttaisin prosessissa tai kenen elämän tuhoisin. Myös omaa miestäni olen kohdellut näin. Tajutessani asian, en ole enää niin ajattelematon, mutta tunne ei ole kadonnut mihinkään. Se vain pahenee pahenemistaan ja syö sisältä. Joka kerta kun näen että joku kavereistani on raskaana, vaivun itsesääliin ja takaisin synkkiin ajatuksiin. Aina kun näen vauvan ulkona ollessani, kaupassa, tvssä, missä vain, tunnen kaipuutta ja pakkomiellettä. Joudun elämään asian kanssa mutta päivä kerrallaan koitan päästä asian yli, ennenkuin se tuhoaa parisuhteeni. Toivon, että kukaan ei asiasta minua tuomitsisi, koska tämän kirjoittaminen helpoitti minua ja samalla pelottaa asian esille tuominen. Kiitos jos jaksoit lukea!